Nurmeksen Auto Oy:n bussi palasi kotiseuduilleen – SLHS ry lahjoitti Nurmeksen Mobilistit ry:lle museolinja-auton
(21.4.2017)
Aki Härkönen
(Lisää bussikuvia galleriassa.)
Lahjoitusprosessi sai alkunsa siitä, kun Nurmeksen Mobilistit saivat jäsenensä kautta vinkin Suomen Linja-autohistoriallisen Seuran halukkuudesta lahjoittaa yhdistyksellemme Nurmeksen Auto Oy:n väreissä säilyneen Volvo-alustaisen ja Boxer–korisen bussin vuodelta 1977. Auto herätti kiinnostusta vahvan paikallishistoriallisen taustan ja erinomaisen hinta-laatu – suhteen ansiosta, joten huolellisen etukäteistiedustelun jälkeen hallitus teki päätöksen lahjoituksen hyväksymisestä.
Pelkkä päätös ei tietenkään riitä, oikeita toimiakin tietysti tarvittiin. Puheenjohtaja-Markun Volvoon lastattiin ensinnäkin kolme huolella valittua ja sopivan rohkeaa, seikkailunhaluista ja riittävän joutilasta miestä sekä takakontillinen erilaisia työkaluja, akkuja, polttoainekanistereita ja kaikkea muuta, mitä pitkään sijoillaan seisseen bussin käyntikuntoon elvyttämisessä ajateltiin tarvittavan.
Farkku-Volvon keula suunnattiin hieman aamuneljän jälkeen kohti etelää ja ihan heti, jo joskus kymmenen jälkeen tapasimme Lahdessa SLHS:n yhteyshenkilömme, jotka paperimuodollisuuksien jälkeen johdattivat meidät mutkittelevia pikkuteitä pitkin Orimattilaan, peltihallissa lepäävän linjurimme luo. Bussia tutkiessa siitä välittyi hieno alkuperäisyyden tuntuma ja auto on selvästi säästynyt pahoinpitelyiltä ja ilkivallalta. Vuosimalliin kuuluvaa pientä patinaa tuollaisessa tietysti pitää ollakin.
Tässä vaiheessa käsistään kätevämmät vetivät haalarit niskaansa ja joko ryömivät auton alle suodattimia vaihtamaan tai mahalleen lattialuukun ääreen ilmaa häätämään ja polttoainetta houkuttelemaan. Allekirjoittanut keskittyi nappaamaan tapahtumia kameran muistikortille ja yritin siinä sivussa pysyä poissa tieltä ja hävittää mahdollisimman vähän työkaluja. Melko hyvin taisin noissa jälkimmäisissä onnistuakin.
Oman aikansa tuollainen elvyttäminen tietysti ottaa, varsinkin kun onnikan moottori oli viimeksi ollut käynnissä vuonna 2004. Milloin lienee sitten ollut viimeksi tositoimissa? Käynnistymisessä oli havaittavissa pientä asiaan kuuluvaa alkukankeutta, mutta sieltä kone kuitenkin heräsi vähitellen, ensin hieman lupaillen, sitten jo pienen aikaa käynnissä pysyen ja lopulta Volvo raksuttelikin käydä kaunista tyhjäkäyntiä.
Traktori antoi pientä lisävauhtia ajan myötä syntyneistä lähtökuopista nousemisessa ja pian auto jo verryttelikin omin voimin pihamaalla, kotiseudut mielessään. Ennen lopullista poistumista säilytyspaikkana toimineesta maalaispihapiiristä, täytettiin hakuporukan mahat muusilla ja kastikkeella, tästä talonväelle erittäin lämpimät kiitokset. Kunnon kotiruoka kantoi pitkälle yöhön kotimatkaa taittaessa.
Kotimatka alkoi hieman kankeissa tunnelmissa, Markku ja Juha veivasivat (kirjaimellisesti) kahdestaan bussin rattia matkalla kohti Orimattilan Teboilin kylmäasemaa ja lähellä sijaitsevaa Tokmannia. Ohjaus todettiin todella raskaaksi ja asiaa yritettiin lääkitä lisäämällä tehostimen säiliöön toista purkillista öljyä ja suunnilleen saman verran sitä moottorin käynnistämisen jälkeen löytyi auton alle ilmestyneestä lammikosta. Kädentaitoiset vetivät taas haalarit päälleen ja tutkimusten jälkeen lääkäri totesi vaivaksi rikkoutuneen tehostimenletkun.
Päitä lyötiin hieman vakavalla naamalla yhteen, kello oli kuitenkin yli viisi iltapäivällä ja kotimatka osoittautumassa kovinkin raskaaksi ilman korvaavaa letkua. Pikainen puhelinkonsultaatio osoitti hakemaan ensiapua Lahden suunnasta, joten saattoauto lähti siihen suuntaan osaostoksille, paikalle jäävien touhutessa samalla muita pienempiä huoltotöitä, kuten tiputtavien vesiletkujen kiristelyä ja jumiutuneiden peilien herkistelyä paremman takanäkyvyyden saavuttamiseksi. Uusi letku saapui pienen odottelun jälkeen ja tilanne alkoi näyttää jo paremmalta, vaikka pientä tiputtelua vielä havaittiinkin. Tokmannilta haettiin pikkuinen kaasutoho, jolla pehmiteltiin kupariprikat uudelleen pitäviksi. Tämä toki vaati vielä yhden keikan Tokmannille, tyhjähän se sytytin tietysti ostettaessa oli. Toivottavasti muistelevat meitä sen illan vakiasiakkaita lämmöllä.
Bussi todettiin tässä vaiheessa ajokuntoiseksi ja matka kohti Pohjois-Karjalaa saattoi jatkua. Erityistä kiirettä ei pidetty, ettei hieman ravistaville renkaille ja autolle yleensäkään aiheutuisi tarpeettomia, remonttiin johtavia rasituksia. Linjuri jolkuttelikin ilman isompia ongelmia eteenpäin, tasaisimman matkanopeuden asettuessa noin 60–70 km/h tasolle. Kehuja auto sai kauniisti käyvästä moottorista, hiljaisista perästä ja vaihteistosta ja siitä, ettei jarruissa ja pyörännavoissa tuntunut minkäänlaisia jumiutumisen tai kuumentumisen oireita.
Hämärän laskeuduttua ja muututtua yön pimeydeksi alkoi latausjärjestelmälle kertyä lisäkuormaa valon tarpeen lisääntyessä. Ilmeisesti laturi ei ole aivan nuoruutensa voimissa ja tämä aiheutti pientä ylimääräistä jännitystä Juvan ABC:llä pidetyn kahvitauon jälkeen, kun starttaus ei onnistunutkaan pelkällä avaimen käännöllä. Pienestä se silti oli kiinni, toiselle akulle kaapeleilla saattoautosta annetun ensiavun jälkeen moottori hyrähti taas käyntiin niin kuin mitään ongelmaa ei olisi ollutkaan. Toinen pieni säikyttelyn lähde oli viimeisellä (ja tietysti pimeällä ja valaisemattomalla) osuudella pariin kertaan ilmennyt ajovalojen täydellinen häviäminen, joka onneksi korjaantui itsekseen. Jossakin on ilmeisesti pienehköä kosketushäiriötä.
Kokonaisuutena katsoen tarkalleen vuorokauden kestänyt bussin kotiuttaminen sujui hämmästyttävänkin pienin kommelluksin, huomioon ottaen auton pitkän horrosvaiheen ja yllättäen suoritetun liikkeelle lähdön. Väittäisin kuitenkin, että saimme hyvän lähtökohdan kerhon yhteisen harrasteauton ja retkivälineen rakentamiseksi ja saamme samalla säilytettyä palan paikallista joukkoliikennehistoriaa.
Kiitämme auton lahjoittaneita ja muuten reissussa hengessä mukana olleilta.