Ykkösbussi teki ensimmäisen julkisen esiintymisensä kesä-heinäkuun vaihteessa kyytimällä ihmisiä  edestakaisin ABC-aseman ja Hannikaisen aukion välillä, jättäen halukkaita mennen tullen tapahtumapaikalle. Kyyditys herätti jossain määrin kiinnostusta, muutamia kymmeniä halukkaita kävi tutustumassa lähimenneisyyden joukkoliikennöintiin. Innostunein taisi kuitenkin olla se reipas nuorimies, joka vietti lähes kokonaisen lauantaipäivän maistelemassa auton menohaluja. Työkomennusta linjuri kesti mainiosti sen aikaa kuin pitikin eli se kieltäytyi starttaamasta vasta silloin, kun päivän viimeinen kierros oli ajettu ja kuskikin saanut käydä tarpeellisella tauollaan. Pienellä lisävirralla tästä selvittiin jälleen tien päälle. 

Pienimuotoista jatkokunnostuksen tarvetta oli siis vieläkin ilmassa. Kuluneen kesän aikana latausongelmat saatiin selätettyä. Autossa kiinni ollut lataussäädin ei tainnut olla alunperin tästä mallista kotoisin, toinen - uutena hankittu – ei suostunut toimimaan, mutta kolmas kerta toden sanoi. Laturin kunnostuksen ja toimivan säätimen myötä virtaa riittää nykyisellään normaaliin liikennöintiin myös hämäränä aikana. Muita tarpeellisia huoltoja ovat olleet molemmat jarrukellot, joitakin uusia renkaita ja aiemmin hankittujen tasapainotuksia. 

Syksyn antaessa merkkejään yhdistyksessä mietittiin minne tekisimme jonkinlaisen seuramatkan. Saatujen ehdotusten perusteella päätettiin tehdä ruskaretki Kuusamoon. Mikäs sen sopivampaa, reitti kuitenkin noudatti osaltaan Joensuu-Salla -reittiä, jolla bussimme on nuorempana seikkaillut. Joten porukka kyytiin ja keula kohti pohjoista. Joillekin kanssamatkustajille matkavälinevalinta saatiin pidettyä yllätyksenä aivan matkan alkuun saakka.

Pelkkään maisemien katseluun ja matkan taittamiseen ei tällä porukalla tietysti keskitytty. Menomatkalla pysähdyimme tutustumaan tälle syksylle viimeistä päivää auki olleen Raatteen Portin talvisotamuseoon näyttelyineen ja videoesityksineen. Ne yhdistettynä samalla kertaa tutkittuun Talvisodan monumenttiin pistivät hiljaiseksi, melko moni on kohdannut tuolla tiensä pään.

Matkaa jatkettiin erilaisia muistomerkkejä ihmetellessä kohti Kuusamon tropiikkia, jonne majoittauduimme. Hotelli oli hyvä rentoutumispaikka, matkan rasitukset oli hyvä huuhtoa pois polskuttelemalla uima-altaassa ja vaikkapa istumalla höyrysaunassa. Kun oli pulikoinut riittävästi, oli aika valmistautua ryhmäillalliseen. Voi miten hyvää muussia ja poronkäristystä olikaan tarjolla, ähkyhän niitä nautiskellessa tuli. Virkeimmille oli tarjolla mahdollisuus käydä katsomassa myös Rukan yöelämää. Meiltä nuoremmilta väsymys vei voiton, mutta kuulopuheiden perusteella kokemus oli ollut varsin hauska, eikä yksin ollut tarvinnut viettää aikaa, sillä ihmisiä oli ollut liikkeellä erittäin paljon. Paluukyyti järjestyi tuoltakin omin voimin. Hyvin nukutun yön jälkeen täydensimme henkilökohtaiset ruokavarastomme hotelliaamiaisella ja suuntasimme taas kohti Nurmesta.

Paluumatkan ensimmäinen pysähdys olikin heti Kuusamon eteläpuolella sijaitsevassa Kuusamon suurpetokeskuksessa, jossa kerrottiin olevan nähtävillä kaikenkarvaisia kavereita. Ja kyllähän niitä sieltä löytyikin. Ensin aloiteltiin kevyesti kovasti susimaisilla koirasusilla ja sitten siirryttiin varsinaisiin päätähtiin, karhuihin. Kovin lempeän näköisiä nuo otsot talviuniensa kynnyksellä olivat, rasvaa oli kerätty kupeisiin sen verran, ettei kiirettä tuntunut olevan mihinkään, mutta ainahan tarjolla olevaa ruokaa kannattaa syödä. Niinpä suu työnnettiin verkkoaidan läpi ja odoteltiin esittelijän herkkutarjoilua. Viisas eläin tuo karhu; kun omenanlohkoja oli suussa riittävästi, pureksittiin ne parempaan talteen ja siirryttiin odottamaan vaikkapa viinirypäleitä. Niistä ei tietysti syöty puuosaa, vain rypäleet. Samoin paprikan kanssa, keskiosa ei kelvannut ja sitrushedelmät mesikämmen kuori myös taitavasti. Ehkä tuollaista ei kuitenkaan marjakaverikseen toivoisi?

Kierros jatkui muutaman persoonallisen karhukohtaamisen jälkeen tyhjälle kettuaitaukselle, josta toinen asukas oli keksinyt kaivautua aidan ali karkuun ja toinenkin oli piilossa, seuraavaksi ilveshäkille, jossa emo opetti poikastaan kissaeläinten tavoille ja vielä katsomaan koirasusilaumaa, jossa makkaratarjoilun kohdalla arvojärjestys näytti olevan hyvinkin tarkkaa.

Kotimatka jatkui, mutta Hiljaisen kansan turvepäiden kohdalla piti vielä tehdä stoppi. Kekseliäimmät meistä olivat sitä mieltä, ettei sanattomilla seisojilla ollut vielä riittävästi vaatteita yllään, joten varusteita piti talven varalle täydentää yhdistyksen lippahatulla. Käykäähän kulkiessanne jututtamassa tuoreinta jäsentämme.

Bussi toimi luotettavasti koko matkan ja yhdistyksen logo takaikkunassa kiinnitti varmasti muiden tiellä liikkujien jakamattoman huomion. Väristyksistä päätellen pientä huoltotarvetta voisi olla vielä jäljellä kardaanin suunnalla, mutta ehkä tulevallekin kesälle pitää jättää jotain. Talvisäilytyspaikka on jo katsottu valmiiksi ja jatkossa voisi elätellä esimerkiksi museointihaaveita.

Lisää reissukuvia löytyy galleriasta.